Valikko
hirsitalot-info-kotiesittely-2026-mikkeli-aloitussivu.jpg

Uuteen kotiin ilon kautta

Emman ja Villen uudessa kodissa eletään arkea hymyssä suin. Isossa hirsitalossa on käsin kosketeltavan kodikas tunnelma.

Teksti
Jorma Välimaa
Kuvat
Hans Koistinen
Julkaistu
28.1.2026

Vanhan hokeman mukaan kirkkain aurinko paistaa Naantalissa, mutta ei Mikkelissäkään pimeydessä eletä. Emman ja Villen kasvot loistavat kilpaa auringon kanssa heidän esitellessä uutta taloaan Mikkelin Kattilansillalla. Kevään korvalla valmistunut hirsitalo on unelmakoti sanan todellisessa merkityksessä. Kaikki onnistui suunnitelmien mukaan ja kodissa aistii kodikkuuden sisään astumisen hetkestä alkaen.

Emma ja Ville jaksavat ilmentää iloisuuttaan, vaikka väsymys on kuluttanut voimat vähiin. Ville on rakentanut kuvauspäivää edeltävänä yönä saunan valmiiksi. Unet jäivät yhdeltä päivältä väliin. Niiden vuoro koittaa vieraiden jatkaessa matkaansa. Ja uni kyllä maittaa siksikin, että uuden talon master bedroom on kertakaikkisen mukava isoine parvekkeineen.

Isoon, 200 neliön hirsitaloon Emman ja Villen viisihenkinen perhe muutti toukokuussa. Joukkoon kuuluu kahdeksanvuotias Oliver ja puolta nuoremmat kaksospojat Hugo ja Noel. Kaikissa virtaa ilon kautta elämään suhtautuva savolainen veri.

Ville osaa talojen rakentamisen, kun on harjoitellut sitä ahkerasti. Uusi hirsitalo on jo miehen kuudes taloprojekti, jossa hän on itse ollut mukana haalarit päällä.

Viime vuoden lopulla käynnistyneessä rakennusprojektissa oli kuitenkin ensimmäisen kerran materiaalina hirsi. Villellä on kokemusta paristakin kivitalosta. Nytkin oli halu valmistaa koti, jonka seinät ovat yhtä materiaalia. Tarjouksia tutkiskellessa alkoi kiinnostaa Mammuttihirren paketti. Vertailua tehdessä kypsyi kauppojen teko Mammutin omistajan Ilpo Nylanderin kanssa. Mittava hirsikuorma ilmestyi tontille viime marraskuussa.

Oman haasteensa rakentamiseen toi tontin kapeus ja sen isot korkeuserot. Hirsikuorma piti purkaa aivan kadun varteen, osittain kapean kadun puolellekin. Se ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä naapurusto suhtautui asiaan ymmärtäväisesti. Ketään ei haitannut, vaikka ison talon tarpeita täytyi tovin väistellä.

Talo on kallion päällä ja takapihan puolella maa laskeutuu jyrkästi. Maanpinnan korkeusero on lähes kymmenen metriä. Piha-alueella kasvaa vanhoja mäntyjä. Emma ja Ville ovat nimenneet kotinsa Villa Mäntykallioksi tontin mukaan.

Tonttiin liittyy melkoinen yllätys, kun paikan ostamisen jälkeen selvisi, että samalla paikalla on ollut aikaisemmin Villen isoäidin syntymäkoti. Karrikoidusti voi sanoa, että Ville on palannut juurilleen.

Tontin sanelemana kaksikerroksisesta talosta suunniteltiin pitkä ja kapea. Ikkunat suuntautuvat tontin oikealle sivustalle poikien huoneiden muutamaa päätyikkunaa lukuunottamatta. Vasemmanpuoleinen pitkä seinä on sataprosenttisesti hirttä – puupintaan ei ole avattu yhtäkään

ikkunaa. Talon kylkeen on rakennettu erillinen tallirakennus. Se suunniteltiin ja sijoitettiin tarkasti niin, etteivät sen seinät nouse talon ikkunoiden korkeudelle.

Kesäiset illanvietot on keskitetty tallirakennuksen taakse rakennetulle terassille ja sen päällä sijaitsevalle parvekkeelle, minne on kulku vanhempien makuuhuoneesta.

Alakerta on omistettu oleskelulle saunatiloineen ja makuuhuoneet löytyvät toisesta kerroksesta. Ylhäältä löytyy myös oleskelutila, jossa aamuvirkut lapset katselevat piirrettyjä. Vaatehuone, yläkerran kylpyhuone ja kodinhoitohuone ovat peräkkäin yläkerrassa ja niihin on suora kulkuyhteys päämakuuhuoneesta.

 

Emman ja Villen perheen koti on sisustukseltaan harmonisen tyylikäs, mutta ennen kaikkea äärimmäisen kodikas. Kookkaassa talossa on runsaasti lämpimiä puupintoja, joille mustat ikkunakehykset ja porraskaiteet antavat ryhtiä, silmiä miellyttävää kontrastia.

Kodin on kalustanut Emma. Ville antaa puolisolleen täyden tunnustuksen hyvästä mausta ja vaativasta tehtävästä suoriutumisesta. Kalusteista nousee ensimmäisenä esille vaaleanpunainen sohva. Se ottaa pääroolin olohuoneessa, mutta ei poikkea liikaa ympäröivästä värimaailmasta.