Valikko
Sipoo1.jpg

Metsältä tuoksuvia pesäpuuhia

Eveliina ja Cajus halusivat kodikseen pitkä-ikäisen talon alle kolmekymppisinä. Viihtyisä kotipesä rakennettiin luonnon helmaan, jossa nautitaan onnentäyteisestä elämästä perheen kasvaessa.

Teksti
Jorma Välimaa
Kuvat
Hans Koistinen
Julkaistu
31.1.2026

Ajatukset rauhoittuvat samassa vauhdissa kun hiekkatien mutkat lähestyvät Gustavsonin nuoren pariskunnan tyylikästä kotipesää. Musta hirsitalo ilmestyi metsän reunaan parisen vuotta sitten – Eveliina ja Cajus pääsivät muuttamaan siihen jouluksi 2023. Hetki toteutti nuorien, alle kolmekymppisten talonrakentajien suuren unelman. Kauniissa kodissa puhtaalta tuoksuvan metsän laidassa voidaan suunnitella levollisin mielin tulevaisuutta. Arki vain paranee, kun joukkoon onn saapunut nuori isäntä. Poikaa varten hankittiin hyvissä ajoin pyöreä pinnasänky ja Eveliina suunnitteli jo viime vuonna työhuoneena toimivan kulmakamarin sisustamista nuoren miehen valtakunnaksi.

Eveliina ja Cajus ovat valveutuneita ja määrätietoisia nuoria. He tietävät miten yhteinen unelma parhaiten toteutetaan. Sitä on ehditty suunnitella hötkyilemättä, sillä nuoret tapasivat toisensa jo koulun ala-asteella. Pitkän seurustelun päätteeksi on jo ehditty vannoa vihkivalat.
 

Pariskunnan ensimmäinen yhteinen koti oli vuokra-asunto. Omaa kotia suunnittelemaan lähdettäessä kohteeksi otettiin heti omakotitalo. Lähtökohtana oli jäädä kotikonnuille Sipooseen, josta löytyy omaa rauhaa ja puhdasta luontoa. Silti ruuhkaisimman Suomen kaikki mahdollisuudet ovat lähietäisyydellä.

Tontti talolle syntyi lohkaisemalla 7000 neliön määräala Cajuksen kotitilasta. Tie uudelle kodille kulkee vanhan kotipaikan vieritse. Hiekkatie päättyy nuorenparin pihaan ja talon takaa löytyy havumetsä, jonka aluskasvillisuuden ovat vallanneet saniaiset. Eveliina ja Cajus ovat siistineet tonttiin kuuluvan metsäalueen viihtyisäksi puistoksi.

Gustavsonit olivat poikkeuksellisen hyvin perillä erilaisten omakotitalojen ominaisuuksista ja halusivat kodistaan mahdollisimman terveellisen ja turvallisen unohtamatta sen pitkää elinkaarta. Vaihtoehdoton valinta oli hirsitalo, jossa on juuri tarpeellinen määrä tilaa. Uudessa kodissa on 113 huoneistoneliötä.

Markkinoiden hirsitalomalleihin tutustuttaessa joukosta löytyi nopeasti mieleisin. Kontion Glass House 126 vastasi pariskunnan odotuksiin parhaiten ja kun Kontio-edustajan kanssa kemiatkin kohtasivat heti ensitapaamisella, valinta oli helppo. Kaupat tehtiin niin hirsitalon rakennusmateriaaleista kuin rakentamisesta. Kontio toteutti projektin muuttovalmiuteen.

Mustan ulkovärin saanut Glass House on modernin selkeälinjainen, harjakattoinen hirsitalo. Terassi alkaa etupihan pitkältä seinältä ja kiertyy talon aurinkoiseen päätyyn. Kodinhoitohuoneesta avautuu ulko-ovi takapihalle ja rakennuksen päätyyn sijoitettuun tekniseen tilaan on oma sisäänkäynti ulkoa. Maalämmitystä varten tontille on porattu kaivo.

Ulkoisesti Eveliina ja Cajuksen koti vastaa Kontion mallistotaloa, mutta sisätilat räätälöitiin vastaamaan nuorenparin tarpeita ja toiveita. Kodinhoitohuone, saunatilat ja päämakuuhuone sijoitettiin vierekkäin olohuone/keittiön sivulle. Eveliina ja Cajus eivät halunneet makuuhuoneensa kylkeen erillistä vaatehuonetta, vaan päätyseinän levyisen avokaapiston. Tällä hetkellä hyllyjen sisältö näkyy sänkyyn ja ratkaisu ei ole niin toimiva kuin ennakkoon ajateltiin. Kaapisto on saamassa lähiaikoina ovet. Neliöitä huoneessa on reilusti. Pukeutuessa ei tule ahdasta.

Makuuhuoneita on yhteensä kolme. Kaksi niistä löytyy talon oikeanpuoleisen päädyn kulmista. Niiden väliin jää wc. Työ- ja lastenhuoneena toimivissa tiloissa on oma rauhansa. Eveliina ja Cajus voivat jatkaa normaalia iltaelämää pojan syntymän jälkeenkin. Äänet eivät kantaudu oleskelutiloista nurkkahuoneeseen.

Sisustuksessa Eveliina ja Cajus halusivat omat mieltymyksensä reilusti esille. Pintamateriaalien ja keittiön osalta tämä merkitsi sitä, että mieleisiä vaihtoehtoja ei perushintaisesta muuttovalmiin Glass Housen paketista löydetty. Pariskunta kävi valitsemassa Värisilmän ja Puustellin myymälöistä mieleisensä materiaalit ja maksoivat niistä kohtuullisen lisähinnan. 
 

Kaikkien asuinhuoneiden lattiat ovat kovapuuta ja saarekekeittiössä on Puustellin kalusteet huippusuositussa cahsmir-värissä. Hirsien sisäpinnat vahattiin kahteen kertaan hillitysti vaalentavalla Helo Solana Vaxilla.

Gustavsonit olivat poikkeuksellisen valveutuneita nuoria halutessaan olohuoneeseen varaavan tulisijan. Kunnon takkaa tapaa enää harvoissa uusissa omakotitaloissa. Sähkökatkojen sattuessa lämmityksen varajärjestelmä on ehdoton. Eveliinan ja Cajuksen puolesta Sipooseen saa tulla pitkäkin virtakatkos, Heidän kodissaan ei varpaita palele.

Loppusilauksen kotipesän kauneudelle ja kodikkaalle tunnelmalle on antanut Eveliina. Hänelle sisustaminen on mieleistä puuhaa ja homma on hyvin hallussa. Cajus on silminnähden tyytyväinen nuoren vaimonsa hyvään makuun.