Valikko
CharmiaK1.jpg

Kullan kimallusta

Nummisen perheen uuden keittiön pitkä saareke on oiva kattauspaikka vieraille tarjottaville herkuille. Tunnelmaa kohottaa keittiön kimaltelevat yksityiskohdat.

Teksti
Jorma Välimaa
Kuvat
Hans Koistinen
Julkaistu
8.2.2026

Siemen keittiöremontin tekemiseen kylvettiin Jonna ja Teemu Nummisen kodissa korona-aikana. Vanhan keittiön ulkonäkö alkoi tympiä kun sitä katseli aamusta iltaan.

Nummiset muuttivat Olivia-tyttärensä kanssa isoon omakotitaloon Kangasalle vuonna 2018. Talo oli valmistunut viisitoista vuotta aikaisemmin ja sen keittiö oli ennätetty uusia jo kertaalleen.

Talon pohjaratkaisussa ei ole tavanomaista avokeittiötä vaan kodin sydän sijoittuu ison olohuoneen ja erillisen ruokailuhuoneen väliin. Keittiö on oma tilansa ja sen yhdistämiseksi muihin huoneisiin mietittiin erilaisia vaihtoehtoja remonttiin lähdettäessä. Yhtenä ajatuksena oli piilottaa keittiökalusteet kokonaan olohuoneelta. Niin ei kuitenkaan tehty, vaan huoneiden väliin hankittiin lasiset liukuovet. Niiden liukukiskot asennettiin kohtaan, jossa keittiön laattalattia vaihtuu olohuoneen kalanruotoparkettiin. Ratkaisu tuo kotiin avaruutta ja uudet keittiökalusteet mätsäävät olohuoneen värimaailmaan ja sisustustyyliin. Ruokailuhuoneesta kuljetaan olohuoneeseen keittiösaarekkeen päädyn ohitse.

Kalustekaupoille lähdettiin Tampereen Charmiaan, jossa suunnittelija Ida Nieminen paneutui koko tarmollaan Nummisten projektiin. Lähtökohtana oli kaapistojen mattavalkoiset ovet, joihin valittiin messinkiset vetimet.

Keittiöön haluttiin mahdollisimman pitkä saareke. Sen päällä on tilaa kokkailla ja sille on helppo kattaa tarjottavat. Jonnalla ja Teemulla käy usein vieraita, joiden kanssa iltaa istuessa myös herkutellaan. Kodissa riittää tilaa isollekin vierasjoukolle, joka pääsee liikkumaan jouhevasti ruokailuhuoneen ja takan jakaman ison olohuoneen väliä. Saarekkeen päälle kerätyt herkut ovat sopivasti kulkureitillä.

Saarekkeen alle mahtuu mukavasti säilytystilaa sekä 90 senttiä leveä kiertoilmauuni, mikro ja viinikaappi. Uuden keittiön kylmäkalusteena on Samsung side-by-side jääkaappipakastin. Sen toisessa ovessa on Wi-Fi-yhteydellä varustettu näyttö ja pakastimen ovesta löytyy jääpalakone. Ruudusta näkee esimerkiksi jääkaapin sisällön ilman oven avausta ja kaupassa ollessa kone vastaa kysyttäessä onko kotona riittävästi maitoa tai mitä tahansa siellä välttämätöntä ruokatarviketta.

Remontti valmistui viime kesänä. Kalusteiden asennuksen aikana Nummisen perhe oli kolme viikkoa kestäneellä Amerikan matkalla. Heidän kotoa poissaollessaan asentaja Harri Korkeasalo sai kaiken valmiiksi. Nummisten palatessa matkaltaan heitä oli vastaanottamassa uudistunut koti. Siihen ihastuttiin täydellisesti, kun lähtöhetken suunnitelmat olivat konkretisoituneet.

Kalusteiden messinkivetimet ja upea Miami Gold -allas sekä sen pariksi täydellisesti sopiva messinkinen hana innostivat hankkimaan keittiöön paljon muutakin kimallusta. Kahvit keitetään nyt messinkihohtoisella kapselikoneella, kahvikupeissa on kullanhohdetta ja keittiötasoilla näkee erilaisia kimaltavia tarjoiluastioita.

Valkoisten kalusteiden pariksi sopii myös tammipintainen kaappiseinän taustalevy. Sellainen hankittiin myös saarekkeen baaritason taustaksi. Tason alle mahtuvat kuutioistuimet kuuluivat jo aikaisemman keittiön varustukseen.

Keittiöremontti kohotti merkittävästi Jonnan ja Teemun kodin viihtyisyyttä. Kun vielä samoihin aikoihin perhe sai uuden jäsenen, kertakaikkisen ihastuttavan Hilma-koiran, koti tuntuu täydelliseltä. Korona-aikana puhjennut uudistamishalu on tipotiessään.